Harvemmin nähtyjä hahmoja ovat esimerkiksi Taikuri, Tuu-tikki, Surku, Jenni-täti sekä Tiuhti ja Viuhti. Vaatteita muumit eivät käytä, tosin Muumimamma pitää aina yllään esiliinaa ja Muumipappa päässään silinterihattua. Kuitenkin uidessaan muumit pukeutuvat uimapukuihin.
Muumipeikko oli Tove Janssonin alter ego, mutta omia piirteitään kirjailija on projisoinut myös Pikku Myyhyn ja Tiuhtiin, jopa hemuleihin. Muumimamman selkeänä esikuvana oli kirjailijan äiti. Yleisesti muumeihin ovat vaikuttaneet vahvasti Tove Janssonin oma perhe ja ystävät. Perhekeskeisyys ja toisista välittäminen ovat muumimaailman ydin. — Muumit olivat lastenkirjojen hahmoiksi aikanaan boheemeja, joille palmuviini ja tupakanpoltto olivat tuttuja. He elivät luonnonläheisesti, olivat sallivaisia muunlaisia eläväisiä kohtaan ja ihastuneita Muumimamman keitoksiin. Jotkut Janssonin hahmot reunustavat synkkyyttä, kuten vilijonkat, jotka ovat aina muodollisia tai oudot hattivatit, jotka liikkuvat yksimielisissä pahaenteisissä joukoissa. Kirjailija Alison Lurie on luonnehtinut Mörköä – mustaa hehkuvasilmäistä kukkulan muotoista luomusta – eräänlaiseksi käveleväksi pohjoismaisen melankolian ilmentymäksi. Jokainen, johon hän koskee, kuolee, ja maa jäätyy kaikkialla, missä hän kävelee. Mörköä pidetään yleisesti ihmisen sisältä kumpuavan negatiivisuuden – pahuuden ja yksinäisyyden – ilmentymänä.
Muumitarinoista puuttuu kasvatuksellinen tendenssi. Kirjoissa on oivalluksia ja lausahduksia, jotka pohtivat elämää ja maailman menoa. Nuuskamuikkunen toteaa vapaudesta: “Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa.” Omistamisesta hän taas sanoo: “Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä – ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen.”
